top of page
Wedding Band
Kaartin-soittokunta-kuva-Karo-Holmberg_6

kuva: Puolustusvoimat

Kaartin soittokunta

Tasavallan presidentin edustusorkesteri, Kaartin soittokunta, on musiikillaan nostattanut tunnelmaa jo yli 200 vuoden ajan! Soittokunta on 42-henkinen Suomen Puolustusvoimien edustussoittokunta joka esiintyy Puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi erilaisissa valtiollisissa edustustilaisuuksissa. Temppeliaukion kirkossa järjestettävät Töölö-konsertit nostavat tämän päivän musiikintekijät esiin kantaesitysten ja huomisen klassikoiden merkeissä. 

T-L_Jere-Elo.jpg

kuva: Jere Elo

Tikka & Linnovaara

Jarno Tikka ja Suvi Linnovaara - kahden taitavan saksofonistin muodostama duo. Heidän musiikkiaan voi kuvata pulppuilevaksi, taidokkaaksi ja
tarinalliseksi sekä rauhalliseksi mutta osin riehakkaaksikin. Keikat perustuvat
improvisaatioon, tenorisaksofonin sointiin, kahden soittajan yhteyteen hetkessä ja myös hauskanpitoon.  

Tikka & Linnovaaran musiikkia
on luonnehdittu taitavaksi ja tunnelmalliseksi ja duon yhtenäistä dynamiikkaa  vahvaksi.

Tangokuva%20uusi%20KOKO_edited.jpg

kuva: Ville Paul Paasimaa

Angelika Klas

Angelika Klas tunnetaan yhtenä Suomen karismaattisimmista ja valloittavimmista laulajasolisteista. Hän on poikkeuksellisen monipuolinen artisti jonka ohjelmisto ulottuu ooppera- ja kamarimusiikista musikaali- ja näyttämömusiikkiin. 

Blow!2020 - Soiva Tööölönlahti tapahtumassa kuulemme Angelikaa ensi kertaa yhdessä The Watercolorsin kanssa.

watercolors.jpg

kuva: Katja Uksila

The Watercolors

Vuonna 2018 perustettu The Watercolors on uusi ja hyvin erityislaatuinen jazzyhtye, joka lainaa musiikkiinsa sointivärejä niin länsimaisesta taidemusiikista kuin suomalaisesta kansanmusiikistakin. Bändin omaperäinen soundi syntyy sen ainutlaatuisesta instrumentaatiosta.

Janne Saarinen - oboe ja englannintorvi 
Ilkka Uksila - vibrafoni 
Joonas Tuuri - basso 

Klikkaamalla lainausmerkkejä pääset artistien omille sivuille.

Sax
rekola street band.jpg

kuva: Mikko Hietikko

Rekola Street Band

Koronakevään keskellä perustettu tiukka iskuryhmä, joka syntyi alun perin piristämään naapuruston lock-down arkea. Rekola Street Bandin musiikkin on rehvakasta meininkiä New Orleans -hengessä. Tätä bändi kuunnellessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle!

Monista yhteyksistä tutut ammattimuusikot soittavat VAIN hyviä biisejä.

rbb.jpg

Roast Burn Big Band

Roast Burn Big Band koostuu suurimmaksi osaksi suomalaisen rytmimusiikkikentän nuorista tulokkaista, mutta mukana on myös jo omaa uraansa menestyksekkäästi luoneita konkareita. Yhtyeen kapellimestarina toimii Aarni Häkkinen. RBBB on ohjelmistonsa puolesta monipuolinen, ja originaalin musiikin lisäksi konserteissa voi kuulla jo big band -musiikin klassikoiksi muodostunutta repertuaaria mm. Bob Mintzerin ja Buddy Richin bändien nuotistoista.  

sjo.jpg

kuva: Pietari Purovaara

Sointi Jazz Orchestra

Nuorten ammattilaisten muodostama Sointi Jazz Orchestra on syksyllä 2013 perustettu 18-henkinen yhtye. SJO tunnetaan persoonallisesta big band -perinnettä uudistavasta soundistaan, jonka tuottaa epätavallinen instrumentaatio ja orkesterille räätälöidyt sävellykset ja sovitukset. Elokuvallisia tunnelmia, taidokkaita improvisaatioita sekä yllätyksellisiä sovitusratkaisuja pursuava musiikki luo konserteista ainutlaatuisen sanattoman musiikkimatkan, joka pitää kuulijan otteessaan.

Kuvagalleria
bottom of page